Asianajotoimisto Turku Thureson
02 473 4250

Velan Vanhentuminen

Velan Vanhentuminen

Velan vanhentuminen tarkoittaa, että velvollisuus suorittaa velka lakkaa. Yleinen velan vanhentumisaika on 3 vuotta, jollei vanhentumista ole katkaistu. Vanhentumisaika on kuitenkin 5 vuotta, jos velasta on annettu lainvoimainen tuomio.

Velan vanhentuminen voidaan katkaista joko vapaamuotoisesti tai oikeudellisesti. Velan vanhentuminen katkaistaan vapaaehtoisesti, kun osapuolet sopivat maksujärjestelyistä, velallinen suorittaa tai tunnustaa velan tai kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muistuttaa velasta.

Oikeudellisesta velan vanhentumisen katkaisemisesta on kyse, kun velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen tuomioistuimessa, velkoja ilmoittaa saatavan velallista koskevan julkisen haasteen johdosta, velkoja panee vireille ulosottoasian tai kun saatava otetaan käsiteltäväksi tuomioistuinsovittelussa.

Vanhentumisen katkaisemisesta alkaa uusi saman pituinen vanhentumisaika. Vanhentumisaika alkaa kulua eräpäivästä. Jos eräpäivästä ei ole sovittu, vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun velkojana oleva sopijapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa.

Velan Vanhentuminen: Korvausvelka

Vahingonkorvauksen vanhentumisaika alkaa sopimusrikkomuksessa siitä, kun sopijapuoli on havainnut tai hänen olisi pitänyt havaita virheellisyys sopimuksen täyttämisessä. Muussa kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa vanhentumisaika alkaa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.

Vahingonkorvauksen vanhentuminen on katkaistava ennen kuin 10 vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta tai vahinkoon johtaneesta tapahtumasta. Tämä määräaika ei kuitenkaan koske vahingonkärsineen oikeutta vaatia korvausta henkilö- tai ympäristövahingosta.

Rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota vanhentuneeksi niin kauan, kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa.

Lopullinen Vanhentumisaika

Luonnollisen henkilön sopimukseen perustuvalla rahavelalla on lopullinen vanhentumisaika. Tätä lopullista vanhentumisaikaa ei voi katkaista.

Luonnollisen henkilön sopimukseen perustuva rahavelka vanhentuu viimeistään, kun 20 vuotta on kulunut velan erääntymisestä. Vanhentumisaika on 25 vuotta, jos velkoja on luonnollinen henkilö.

Erityinen Vanhentumisaika

Suoraan ulosottokelpoisilla veloilla on erityinen vanhentumisaika. Suoraan ulosottokelpoiselle velalle ei tarvitse hakea maksutuomiota, vaan velkoja voi periä velkaa suoraan ulosoton kautta. Tällaisia suoraan ulosottokelpoisia velkoja ovat mm. julkisoikeudelliset maksut, verot, sakot sekä lapsen elatusapu. Näiden osalta lopullinen vanhentumisaika on 5 vuotta.

Facebook
Twitter
LinkedIn